Loppusanat

Se on loppu nyt. Vihdoinkin. Oletin,että kirjoittaminen olisiollut helpompaa. Tai oikeastaan itsekirjoitaminen ei ollut kovin vaikeaa, mutta sen aloittaminen otti koville. Jos tekisin päättötyön uudestaan, en jättäisi kirjoittamista viimetinkaan. Kuitenkin kun aloitin kirjoittamaan, sormeni juoksivat näppäimistöllä ja valmista tuli suht nopeasti.

Ensimmäiseen kahteen tekstiin (novelliin ja artikkeliin) olen itse tyytyväinen. Arttikelin tosi piti olla uutinen, mutta kyseisestä nuorten tapahtumasta oli hankala tehdä selkeää uutista. Novellissa onnistuin mielestäni täyttämään novellin kriteerit ja siitä tuli sellainen "söppänä".

Kirja esittelyyn en itse ole kovin tyytyväinen. En oikein ollut varma, mitä kyseisellä tekstillä haettiin, ja päätin ruveta kirjoittamaan fiilis pohjaisesti itse lukukokemuksesta. Koska kirja herätti minussa hyvin paljon ajatuksia, lähti teksti leviämään liian moneen suuntaan. Ja loppujen lopuksi luettuani tekstin uudestaan, huomasin, etten edes ollut saanut ilmaistua ajatuksiani selkeästi. Pelkään pahoin, että koko tekstiä on hankala ymmärtää, jos ei ole kirjaa itse lukenut. Ja se ei tietenkään ole kirjaesittelyn tarkoitus.

Suurin virhe oli kuitenkin lukea kirja ensin ja sitten kirjoittaa kaksi muuta tekstiä. Siinä välissä kului aikaa ja minun oli pakko lukea kirja uudestaan. Tähän koko hommaan tuhlautui paljon turhaa aikaa. Vaikka kirja itsessään oli niin hyvä, että sen kahteen kertaan lukeminen oli vain mukavaa.

Vaikka en yhteen teksteistä olekkaan tyytyväinen, on kokonaisuus mielestäni ihan hyvä. Pidin kirjoittamisesta ja tehtävän annoista. Luulen kehittyyneeni kirjoittajana tämän matkan aikana. Mutta se saattaa olla vain pääni sisällä luotu illuusio.

Sympatian syvin ulottuvuus

Alex ja pelon aika on Marja-Leena Tiaisen vuonna 2006 julkaistu nuortenromaani, joka aloittaa kolmiosaisen Alex-trilogian. 

Alex asuu isänsä ja veljensä kanssa kuvitteellisessa Kaksoisvuorten maassa. Hän ei ole rikkaasta perheestä, mutta onnellisuus ei aina tarkoita suurta omaisuutta. Maan hallitsijat sortavat kansaa ja sananvapaudesta ei ole tietoakaan. Pommi räjähtää keskustorilla ja ihmisiä kuolee. Syynä epäillään ollut demokratiaa ajava Sininen vapaus -puolue, jonka toiminta on laitonta. Valitettavasti hänen perheensä on ollut mukana toiminnassa. Alexin veljestä tulee etsintä kuulutettu ja isästä poliittinen vanki. Isän kohtalon huolettaessa Alexia hänen omakaan tulevaisuutensa ei ole enää selvillä. Orvot joutuvat lasten koti "Hotelli Hilttoniin", mutta sen surkeisiin oloihin Alex ei aio jäädä. Lahjakkaasta urheilija pojasta tulee pian katujen piskuinen asukki. Katulapsista muodostuu nopeasti Alexin uusi perhe ja heidän yhdessä kohtaamansa vaikeudet järisyttävät mieltä.

Kirja herätti paljon erilaisia ajatuksia, ja sai pohdiskelemaan maailmaa. Katulasten elämää on kuvattu todella realistisesti. Vaikka ei ole itse kokenut mitään vastaavaa, on helppoa samaistua heihin. Kaksoisvuorten kaltaisia maita, joissa ihmisoikeudet ja sananvapaus ovat vain kuvitelmaa, on vielä oikeastikin olemassa. Yleensä tällaisista maista kuulee puhuttavan, muttei keskusteluista kuitenkaan usein ymmärrä, mitä ihmisten sortaminen ja köyhyys tarkoittavat elämisen kannalta. 

"Rahan anelu tuntui Alexista nöyryyttävältä. Toistaiseksi hän ei ollut harrastanut sitä. Mutta nyt oli alistuttava siihenkin, sillä maha murisi yhä kovemmin. Katua lähestyi kaksi tyylikkäästi pukeutunutta rouvaa. Alex ojensi kouransa: 

- Rouvat, olkaa hyvät ja antakaa pari lanttia, että voin ostaa ruokaa."

Kirja sai myös ajattelemaan omaa suhtautumistaan kerjäämiseen ja pakolaisiin. Alex oli aivan tavallinen poika, ennen kuin itsestään riippumattomien asioiden takia joutui kadulle. Alex, Kaspar, Mykkä, Sofia, Joonas, Vigo ja Aron kokivat itse mitä merkitsee kylmyys, kun ei ole kotia tai nälkä, kun ei ole ruokaa. Ansaitakseen tarpeeksi rahaa elämiseen, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin osallistua rikollisjengien toimintaan. He kokevat asioita, joita kenenkään ei kuuluisi kohdata, varsinkaan lasten joiden kuulusi leikkiä kotona.

Miten yksilön vallanhimo voi mennä yhteisön hyvinvoinnin edelle? Herättääkö muiden rankaisemin mielihyvää diktaattoreissa? Kaksoisvuortenmaassa on muodollinen demokratia. Oikeasti maata hallitsee kuitenkin yksin presidentti Nikolash. Alexin isä sai seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen arvosteltuaan maan hallintoa julkisesti lehtikirjoituksessaan. Demokratiaa kannattavia opposition kannattajia vaiennetaan. Millaisilla keinoilla voi selviytyä tällaisessa maailmassa? Vai onko ainoa vaihtoehto paeta maasta ihmissalakuljettajan avulla. Tätä vihtoa pohtii myös Alex, mutta se maksaisi maltaita.   

Kaikessa surullisuudessaan kirjasta löytyi paljon inhimillisyyttä ja todisteita, ettei tätä maailmaa ole menetetty. Vaikka maan hallinto oli läpi mätä, löytyi maasta paljon hyviä ihmisiä. Henkilökohtaisesti olin jopa liikuttunut siitä, kuinka Tabarit auttoivat Alexia, vaikkeivät he edes tunteneet häntä. Myös Alexin halu huolehtia kulkukoira Marsista, vaikkei hänen omatkaan asiansa olleet kunnossa, on hellyyttävää.

"- Hyvästi, Alex sanoi Dariukselle, ainoalle pojalle, joka suhtautui häneen vielä kuin normaaliin ihmiseen. -Minä en voi tulla kouluun muutamaan päivään.

- Miksi et?

- En pysty opiskelemaan, kun ei ole kirjoja.

- Voit lainata minun, Darius tarjosi.

- Kiitos vain, mutta... Alex loi Dariukseen anovan katseen: - Et sattuisin tietämään jotain vapaata asuntoa?

Darius katsoi Alexia kummastuneena. 

- Mutta sinähän asut Hilttonissa.

- En enää. Siellä oli liian kamalaa.

Dariuken kasvoille tuli torjuva ilme. Hän alkoi selittää nopeasti: 

- En minä pysty auttamaan, ehkä sinun kannattaisi kuitenkin palata sinne lastenkotiin.

- Niin kai sitten.

Kello soi. Muut painuivat sisälle, mutta Alex suuntasi kadulle. Siellä oli nyt hänen kotinsa."

Kun pommi räjähti Plataani aukiolla, Alexin maailma kirjaimellisesti romahti. Hän sai otsaansa leiman "terroristin veli" ja ihmiset rupesivat karttelemaan häntä. Se oli ennen suositulle pojalle vaikea tilanne. Ei riittänyt, että häneltä riistettiin perhe. Hänen kaverinsakin hylkäsivät hänet, eivätkä edes yrittäneet ymmärtää tilannetta. Tapahtuman ketjun jälkeen jouduttuaan kadulle ja saatuaan "uuden perheen" muista kadun kasvateista, Alex sai kuitenkin jonkinnäköistä sisältöä ja merkitystä elämään. Alexin ja jengin arki herätti lukiessa paljon sympatiaa.

Kaikilla Alexin jengin henkilöt ovat todella mielenkiintoisia persoonia ja heidän keskinäiset suhteensa ja taustansa ovat jännittäviä. Kaikista kiinnostavinta oli seurata Alexin ja Sofian suhteen kehittymistä. Se on kokoajan hieman mysteeri ja tämä kiehtoo lukijaa. Heidän välillään voi aistia jännitteen, muttei kuitenkaan tiedä kuinka syvää kaikki on.  

Kirja sai maailman tuntumaan epäreilulta ja julmalta, mutta sitä hän se on. Kaikki ei aina mene niin kuin haluaisi.  

Ensimmäinen askel

Pohkeissa alkaa tuntua väsymys. Pakkanen puree poskiani haikatessani Lumiparkin rinnettä ylös. Mattohissi temppuilee taas, eikä jaksa vetää ihmismassaa surkean kukkulan laelle. Moni ei pidä lumilautailua kunnon urheiluna. Hiki valuu ja kunto kasvaa, jos huonosti toimivan hissin hyviä puolia listata. Heitän laudan kainalosta maahan ja alan laittaa siteitä kiinni. Burton Feel Good. Jo kolme kautta uskollisesti minua palvellut lautani alkaa näyttää väsymyksen merkkejä. Rosoiset reunat ja kuluneet kantit, kaikki huollon tarpeessa.

Hypähdin liikkeelle ja koukistan polviani. Vauhti kiihtyy, ja tuuli ulvoo korvissa. Lähestyn ensimmäistä hyppyriä. Ponnistan, ja lauta ottaa ilmaa. Joustan jalkojani ja otan maan kevyesti vastaan. Katseeni menee jo edeltä seuraavaan boksiin. Sen nokka on isompi ja korkeutta ilmalentoon tulee reilusti enemmän kuin edellisestä. Adrenaliini kumpuaa suoniini. Hypyn aikana otan kiinnin lautani takaosasta. 'Tailgrab'.

Hississä seisoskellessani katselen muiden laskijoiden temppuilua. Aurinkoinen perjantai-ilta on tuonut paikalle paljon ihmisiä - pikkupojista vanhoihin miehiin. Tyttöjä ei parkissa pahemmin lisäkseni näy. Tuttu sininen takki vilahtaa ohitseni ja lunta pöllähtää ilmaan. Olen nähnyt saman pojan useasti laskemassa. Hän on selvästikkin ehtinyt laskea jo useamman vuoden.  Hän vetäisee vielä fronttibluntin kevyen näköisesti viimeiseen reiliin. Osaisinpa itsekin yhtä hyvin.

Hinkattuani tarpeaksi kauan hyndä puolta päätän siirtyä reilien pariin. Niiden meneminen kuumottaa aina, mutta pieni pelko on ihan tervettä. Parkki nimittäin vilistää pikku poikia, joilta itsesuojeluvaistoa ei löydy. Hurjapäiden menoa on pelottava katsoa, sillä lauta ei aina ole ihan hallinnassa ja silti yritetään kaikista isoimpia hyppyreitä. Päätän itse laskea kolmen obstaakkelin laskun. Ensimmäisenä valmistaudun hänkkään. Jotta sen päälle pääsee, pitää ponnistaa paljon. Onnistun. Seuraavana on vuorossa kahden pressin yhdistelmä. Jälkimmäiseen teen vielä bs boardsliden. Viimeisenä vedän fiftarilla alinpaan reiliin. Mielessäni käväisee sinitakkisen pojan hurjat temput samaiseen reiliin.

Päivä eteenee, ja laskuja kertyy. Paikkoja jomottaa kaatumisten takia, mutta se kertoo vain siitä, että on uskallettu tehdä uutta. Hymyssä suin lähden yhä uudestaan ylös hissillä kohti uusia yrityksiä. Pompin eteenpäin isoista kaijuttimista soivan suomiräpin tahdissa. Sivusilmällä olen päivän aikana tarkkaillut tiedätte kyllä ketä. Uskaltaisinpa mennä puhumaan.

Ilta-aurinko paistaa kauniisti horisontissa. Koko päivän laskettuani jalkani eivät enää tottele kunnolla. Päätän kuitenkin vielä laskea muutaman laskun, sillä haluan swich bäkki kolmosen onnistuvan vielä kerran. Kylmä viima osuu kasvoihini lähestyessäni hyppyriä. Ponnistaessani koukistan polvia ja käännän ylävartaloani vasemmalle. Ilmassa kaikki tuntuu menevän oikein, mutta lautani osuessa lumeen mätkähdän selälleni. Liu'un alastuloa eteenpäin enkä saa vauhtia heti pysähtymään. Viimein luminen matkani loppuu jonkun jalkojen juuren. Katseeni nousee ylös maasta ja kohtaa sinisen takin. Puna nousee noloudesta poskilleni. Se on kuitenkin turhaa, sillä ruskeasilmäinen poika väläyttää leveän hymyn ja ojentaa kätensä. Ensimmäinen askel oli otettu. 

Naisten vuoro!

Klaukkalan Tornikeskuksessa oli lauantaina 1.3.14 harvinaista herkkua: nimittäin tytöille ja naisille suunnattu lumilautailutapahtuma Naisten vuoro. Tapahtuman järjesti Piruliina-niminen neljän naisen lumilautailuryhmä. Ohjelmassa oli rennossa hengessä laskemista, pientä kisailua ja tietysti maukkaan lounaan syömistä. Kannustavassa ilmapiirissä opittiin paljon uusia temppuja, ja kokeneemmat antoivat vinkkejä ja neuvoja.

Aino, joka oli järjestämässä tapahtumaa, kiteytti etukäteen tapahtuman idean näin: "Kyseessä ei ole kilpailutilanne, vaan mahdollisuus nauttia rennosta laskemisesta ilman paineita ja murheita siitä, että mitä jos kaikki ei menekään täydellisesti. Tarkoituksenamme on tarjota eväitä elämään myös rinteen ulkopuolella. Terveys, hyvinvointi ja ekologisuus ovat meille tärkeitä teemoja. Laskemisessa parasta on itsensä ylittäminen, kavereiden kanssa yhdessäolo ja uuden oppiminen. Niin kauan kun laskee hymyssä suin, tekee varmasti kaiken oikein."

Puitteet tapahtumalle olivat mainiot. Tornikeskuksen pojat olivat tehneet etustreetille uusia obstaakkeleita ja sää oli mitä parhain. Lauantain aamupakkaset saivat reilit luistamaan ja suut hymyyn. Edes aamulla hajonnut lumikissa ja siitä johtunut osittainen rinteiden huono kunto ei haitannut menoa. Laskijoita haittasi ainoastaan lumilautailuun huonosti suunniteltu hissi. Monien mielestä laskujen pelottavin ja vaikein asia oli hissimatka ylös. Tornikeskuksen hissi uusittiin kesällä 2012, mutta uuden sompahissin sompia ei ole muotoiltu sopiviksi lumilautailijoille.

Lauantaiaamuna kello yksitoista kolmisenkymmentä innokasta tyttöä olivat valmiita rokkaamaan rinteessä. Päivän aikana nähtiin mitä upeimpia temppuja ja välissä ehdittiin käydä syömässä sponsoreiden lähettämiä maukkaita välipaloja. Tapahtumaa sponsoroi mm. Ride Snowboards, POW Gloves, Fitnessfirst.fi & Foodin ja Lunettes.

Paikalle saapunut espoolaistyttö kertoi tapahtumasta näin: "Ihan huippua! Makeeta saada laskea tällasessa porukassa ja oppii kaikkee uutta. Täällä on saanu ihan uutta tatsii laskemisee ja meininki on huikee!" Yleisilme päivän jälkeen olikin iloinen. Tapahtuman lopussa oli vielä palkintojenjako, jossa jokanen palkittiin jostain: päivän siisteimmästä tempusta, mahtavasta tsempistä tai ilmavista hypyistä. Kaikki saivat pussilliset sponsoritavaroita, jotka sopivat päivän teemoihin terveellisyyteen ja hyvinvointiin. Kassin pohjalta löytyi muun muassa pussillinen pähkinöitä ja monelle uusi tuttavuus pullollinen kookosvettä.

Päivän aikana kuvattiin laskemista paljon, ja jokaisesta saatiin ainakin muutama onnistunut kuva. Tapahtumasta on myös myöhemmin tulossa videokooste.